1914–1918

Första världskriget

Första världskriget, också kallat det stora kriget eller före hösten 1939 världskriget, var en världsomspännande militär konflikt centrerad i Europa som började den 28 juli 1914 och varade till den 11 november 1918. Konflikten engagerade alla världens stormakter, samlade i två motsatta allianser: De allierade (centrerad kring Ententen: Storbritannien, Frankrike och Ryssland) och Centralmakterna (ursprungligen centrerad kring trippelalliansen: Tyskland, Österrike-Ungern och Italien, där Italien bytte sida när det väl trädde in i kriget). Mer än 70 miljoner soldater, däribland 60 miljoner européer, mobiliserades i ett av de största krigen i historien. Mer än nio miljoner soldater dödades, vilket främst berodde på stora tekniska framsteg i eldkraft, utan motsvarande inom rörlighet. Det var den sjätte dödligaste konflikten i världshistorien och banade därefter väg för olika politiska förändringar såsom revolutioner i de berörda länderna. Långsiktiga orsaker till kriget inkluderar stormakternas imperialistiska utrikespolitik i Europa, inklusive Storbritannien, Tyskland, Österrike-Ungern, Osmanska riket, Ryssland, Frankrike och Italien. Mordet den 28 juni 1914 på ärkehertig Franz Ferdinand av Österrike, tronarvinge i Österrike-Ungern, av den serbiske nationalisten Gavrilo Princip var den omedelbara utlösande orsaken till kriget. Mordet resulterade i ett ultimatum till Serbien. Med Tysklands stöd formulerade Österrike-Ungern ett ultimatum som Serbien i princip inte kunde acceptera. Med stöd av Frankrike uppmuntrade Ryssland Serbien att avvisa Österrikes ultimatum. Flera allianser som bildats under de tidigare decennierna åkallades och inom några veckor låg stormakterna i krig. Via stormakternas kolonier spred sig konflikten snart över världen. Den 28 juli inleddes konflikten med den österrikisk-ungerska invasionen av Serbien, följt av Rysslands allmänna mobilisering den 30 juli. Den 1 augusti såg sig Tyskland tvingat att mobilisera och därpå följde den tyska invasionen av Belgien, Luxemburg och Frankrike, och en rysk attack på Tyskland. Efter att den tyska marschen mot Paris stoppats, hamnade västfronten i ett statiskt utmattningskrig med en skyttegravslinje som knappt kom att förändras fram till 1917. I öst kämpade den ryska armén framgångsrikt mot de österrikisk-ungerska styrkorna men tvingades tillbaka av den tyska armén. Ytterligare fronter öppnades efter att Osmanska riket gick med i kriget 1914, Italien och Bulgarien 1915 och Rumänien 1916. Ryssland kollapsade 1917 och landet lämnade kriget efter oktoberrevolutionen senare samma år. Efter en tysk offensiv längs västfronten 1918 inträdde USA i kriget och de allierade motade tillbaka de tyska arméerna i en serie av framgångsrika offensiver. Tyskland, som hade egna problem med revolutionärer vid denna tidpunkt, kom överens om en vapenvila den 11 november 1918, senare känd som Stilleståndsdagen. Kriget resulterade i seger för de allierade. När kriget avslutades hade fyra stora imperier: Tyskland, Ryssland, Österrike-Ungern och Osmanska riket besegrats militärt och politiskt, varpå de upphörde att existera. Efterföljande stater i de förstnämnda två förlorade en stor del av sitt territorium, medan de två sistnämnda avvecklades helt. Centraleuropas kartbild fick ritas om i många mindre stater. Nationernas förbund bildades i hopp om att förhindra att en liknande konflikt skulle blossa upp i framtiden. Den europeiska nationalismen som uppkom ur kriget och upplösningen av imperier och återverkningarna av Tysklands nederlag och Versaillesfreden är allmänt accepterade faktorer som bidrog till andra världskriget.

Första världskriget · Wikipedian tekijät, CC BY-SA 4.0

Händelser

12 händelser av 16 daterade. Datum, namn och beskrivningar är källornas egna.

1917
Saksanniemen kahakka
17 november 1917 · Strid · Vuoden 1917 yleislakko
Saksanniemen kahakka oli Porvoon Saksalassa 17. marraskuuta 1917 tapahtunut väkivaltainen yhteenotto, joka syntyi, kun Helsingin työväen järjestyskaarti hajotti porvariston ylläpitämän Saksanniemen ratsupoliisikoulun toiminnan. Läheisen Kiialan kartanon mailla käytiin tulitaistelu, jossa haavoittui puolenkymmentä miestä, ja hieman myöhemmin poliisikoulun tiloja tukiessaan järjestyskaarti surmasi kaksi sen henkilökuntaan kuulunutta entistä poliisikonstaapelia. Koulun oppilaat pakenivat, ja siirtyivät lopulta Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevalle Lappajärvelle, jossa kurssi käynnistyi uudelleen vielä joulukuun aikana. Kahakka oli yksi marraskuun 1917 yleislakon aikaisista väkivaltaisuuksista, joka ennakoi tammikuussa 1918 käynnistynyttä sisällissotaa. Sen taustalla oli maaliskuun vallankumouksesta lähtien jatkunut työväenliikkeen ja porvariston välinen kamppailu Suomen suuriruhtinaskunnan ylimmästä järjestysvallasta. Esimerkiksi Saksanniemen poliisikoulu perustettiin salaa, eikä oppilaiksi otettu työväenjärjestöjen jäseniä, vaan se muodostettiin ainoastaan entisistä poliiseista, maanviljelijöistä ja ylioppilaista. Tämän vuoksi vasemmisto pitikin poliisikoulua työväkeä vastaan suunnattuna.
== Taustaa == Suomen suuriruhtinaskunnan ylin järjestysvalta kaatui maaliskuun 1917 vallankumouksen yhteydessä, kun kenraalikuvernööri Franz Albert Seyn vangittiin ja kansanjoukot pakottivat hänen alaisuudessaan toimineet vihatut poliisit eroamaan. Järjestyksenpito siirtyi venäläiselle sotaväelle, joka puolestaan luovutti sen edelleen järjestäytyneelle työväelle. Vielä maaliskuun aikana perustettiin kansanmiliisi, jonka toiminta loppui senaatin määräyksestä lähes koko maassa jo toukokuun lopussa. Miliisi jatkoi edelleen toimintaansa muun muassa Helsingissä, jossa se kuitenkin oli lakossa lähes koko heinäkuun. Lakon päätyttyä porvaristo perusti Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnan alaisen miliisin vastapainoksi entisistä poliiseista kootun Yövartijayhdistyksen ja elokuisten elintarvikemellakoiden jälkeen pelkästään porvaristosta koostunut Helsingin kaupunginhallitus perusti kuun lopussa everstiluutnantti Bruno Jalanderin johtaman poliisireservin, jota alettiin kouluttamaan Kaivohuoneella. Jalander värväsi eri puolilta Suomea 400 miestä, joiden kouluttajiksi palkattiin keväällä viroistaan erotettuja entisiä komisarioita. Työväestö ei kuitenkaan luottanut Jalanderiin, koska hän oli aikaisemmin hajottanut maatalouslakkoja voimatoimin, ja lopulta työväen järjestyskaarti hajotti ”lahtarikaartina” pidetyn Kaivohuoneen poliisikoulun syyskuussa. Porvarillinen Setälän senaatti päätti 19. syyskuuta perustaa poliisikoulun, joka aloitti toimintansa Porvoossa. Sen toiminta oli salaista, eikä oppilaiksi hyväksytty lainkaan työväestön edustajia, vaan heidät värvättiin entisten poliisien, maanviljelijöiden ja ylioppilaiden keskuudesta. Lokakuun puoliväliin mennessä siihen oli liittynyt noin 200 miestä. Ratsupoliiseja kouluttaneen opiston paikaksi valittiin Kiialan kartanoon kuulunut Saksanniemen tila, joka sijaitsi Porvoonjoen varrella noin neljä kilometriä kaupungin keskustan pohjoispuolella. Sen johtajaksi valittiin aikaisemmin Suomen rakuunarykmentissä palvellut ratsumestari Gaston Ahrenberg. Hänen apulaisenaan toimi keväällä erotettu poliisikomissaari Pekka Kuokkanen, joka oli myös entinen rakuuna. Oppilaiden joukkoon onnistui kuitenkin värväytymään myös joitakin työläisiä, ja lopulta koulun toiminta paljastettiin Työmies-lehdessä. Vasemmisto piti sen perustamista työväestöä vastaan suunnattuna provokaationa ja porvariston valmistautumisena sisällissotaan. Poliisikoulun hajottamisesta levisi ensimmäisiä huhuja jo lokakuussa, mutta ilmeisesti viranomaisten väliintulo esti Helsingin työväen järjestyskaartia toteuttamasta hanketta. Päätös Saksanniemen poliisikoulun hävittämisestä tehtiin lopullisesti ennen marraskuun puolivälissä alkanutta yleislakkoa, koska sen toiminnan epäiltiin haittaavan lakon toteuttamista Helsingissä.
Läs mer på Wikipedia · Wikipedian tekijät, CC BY-SA 4.0
1918
Kristiinankaupungin taistelu
31 januari 1918 · Strid · Suomen sisällissota
Kristiinankaupungin taistelu oli 31. tammikuuta 1918 Kristiinankaupungissa käyty Suomen sisällissodan taistelu, joka oli osa valkoisten muutama päivä aikaisemmin aloittamaa operaatiota Pohjanmaan venäläisten varuskuntien valtaamiseksi. Venäläisten sotilaiden lisäksi suojeluskuntalaisilla oli vastassaan myös Kristiinankaupungin punakaarti, joka oli pitänyt paikkakunnalla järjestystä syksyn 1917 yleislakosta saakka. Kyseessä oli Etelä- ja Keski-Pohjanmaan ainoa punaisten ja valkoisten välinen taistelu sisällissodassa.
== Taustaa == Suomessa vallinnut elintarvikepula oli aiheuttanut levottomuuksia myös Kristiinankaupungissa jo kesän ja syksyn 1917 aikana. Elokuun alussa väkijoukko hyökkäsi poliisiasemalle, minkä johdosta paikkakunnalle perustettiin kunnallinen suojeluskunta Joensuun ohella ensimmäisenä kaupunkina koko maassa. Työläisten radikalisoituminen johtui kaupungin vähävaraisen työväestön ja maaseudun asukkaiden välisestä vastakkainasettelusta. Maalaisten koettiin käyttävän elinarvikepulaa hyväkseen, heidän tullessaan kaupunkiin myymään elintarvikkeita korkeilla hinnoilla. Työläisten ja maaseudulta tulleiden välillä nähtiin myös väkivaltaisia nujakoita. Suojeluskunnasta huolimatta räätäli Frans Aarnion johtama järjestyskaarti piti marraskuun yleislakosta lähtien järjestystä yllä Kristiinankaupungissa. Lakon aikana pidätettiin suojeluskunnan jäseniä ja porvariston kodeissa suoritettiin elintarvike-ja asetarkastukia. Työväenkaartin toimien seurauksena kaupungissa pidettiin joulukuun alussa Uuno Uljas Sepän johtama kokous, jossa päätettiin perustaa suojeluskunta jokaiseen Suupohjan kuntaan. Päätöksen jälkeen organisoitiin myös Kristiinankaupungin suojeluskuntapiiri. Vuoden 1918 alussa Pohjanmaalla oli vielä noin 4 000–5 000 venäläistä sotilasta, jotka oli määrä kotiuttaa kevään aikana. Heidät oli alun perin sijoitettu maakuntaan ensimmäisen maailmansodan aikana Saksan maihinnousun varalta. Kun valkoisen armeijan päällikkö kenraali C. G. E. Mannerheim määräsi Pohjanmaan varuskunnat riisuttavaksi aseista 28. tammikuuta, jäi viimeiseksi Kristiinankaupungissa toiminut 174 miehen vahvuinen yksikkö.
Läs mer på Wikipedia · Wikipedian tekijät, CC BY-SA 4.0
1918
Joutsenon taistelut
8 februari 1918 – 25 april 1918 · Strid · Suomen sisällissota
Striden vid Joutseno ägde rum under finska inbördeskriget den 14 april 1918 mellan de röda och de vita. I slutskedet av striderna i Joutseno anföll de vita med ett kompani över Saimens is mot Honkalahti. De röda besköt anfallarna intensivt från Pappilanmäki. De vita leddes av den mytiske jägarmajoren Armas Ståhlberg, son till president Kaarlo Juho Ståhlbergs kusin Karl Emil Ståhlberg. När denne steg upp på en sten för att se bättre fick han en kula i hjärtat. Jägarlöjtnant Väinö Emil Strömberg övertog därefter kommandot. Den 25 april erövrades slutligen Joutseno av de vita. På platsen där Ståhlberg föll återfinns ett minnesmärke i Karstunranta by.
== Källor == Antero Tuomisto, Sotiemme muistomerkit. Jyväskylä 1990 Marko Tikka & Antti Arponen, Koston kevät. Lappeenrannan teloitukset 1918. WSOY: Borgå, Helsingfors, Juva 1999
Läs mer på Wikipedia · Wikipedian tekijät, CC BY-SA 4.0
1918
Varkauden taistelu
21 februari 1918 · Strid · Suomen sisällissota
Varkauden taistelu oli Suomen sisällissodan aikana helmikuussa 1918 Varkauden teollisuustaajamassa käyty taistelu, joka päättyi paikkakuntaa piirittäneiden valkoisten voittoon. Punaisten antautumisen jälkeen alkoivat joukkoteloitukset, jotka tunnetaan ”Huruslahden arpajaisten” nimellä. Välittömästi taistelun jälkeen ammuttiin noin 80 punaista ja vielä myöhemmin valkoisten suorittaman puhdistuksen yhteydessä noin 200 lisää. Varkauden taistelun jälkeisillä tapahtumilla oli suuri merkitys koko sisällissodan myöhempiin vaiheisiin, kun ne käynnistivät sodan osapuolien välisen verisen kostonkierteen.
== Yleistä == Varkauden taistelu oli sotatoimena pieni, mutta sen jälkiselvittely muodostui poikkeuksellisen raa’aksi ja veriseksi. Työväen muistitiedon mukaan teloitettuja punaisia oli 350–400, mutta lukumäärä on todennäköisesti liian suuri. Varkauden tehdasseurakunnan haudankaivajan tekemien muistiinpanojen mukaan joukkohautaan olisi laskettu peräti 457 punakaartilaisen ruumiit. Varkauden historian 1960-luvun alussa kirjoittaneen Hannu Soikkasen mukaan teloitettuja oli 200 ja sisällissodan terroria tutkineen Jaakko Paavolaisen mukaan 210. Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että antautumisen jälkeisenä yönä teloitettiin noin 80 punakaartilaista, mutta kenttäoikeuden antamista kuolemantuomioista ei ole yksimielisyyttä. Asukaslukuun suhteutettuna teloitukset olivat joka tapauksessa lukumäärältään Suomen suurimmat, kun Varkauden miesväestöstä teloitettiin noin 10 %. Ylimitoitettuna pidettyjä toimenpiteitä on selitetty muun muassa Varkauden sijainnilla punaisena saarekkeena keskellä valkoisten hallitsemaa Suomea, josta piti päästä eroon nopeasti. Lisäksi valkoiset halusivat kostaa paikkakuntaan marraskuun 1917 yleislakosta lähtien hallinneen punakaartin väkivallanteot ja elintarvikkeiden pakkolunastukset. Sisällissodan alettua Varkauden punakaarti piti paikkakuntaa hallussaan kolmen viikon ajan ja surmasi sinä aikana 17 henkilöä. Suurin osa veriteoista liittyi vanhoihin keskinäisiin kaunoihin ja ne toteutettiin omavaltaisesti, mutta punakaarti teloitti myös neljä ottamaansa panttivankia. Suurin osa Varkauden taisteluun osallistuneista valkoisista oli kotoisin Varkauden ja Leppävirran ulkopuolelta, joten heidän oli helppo teloittaa itselleen täysin tuntemattomia ihmisiä. Sota oli myös vasta alkuvaiheessaan, eikä sen normisto ollut vielä vakiintunut. Valkoisten suorittama operaatio toimikin mallina sodan jatkoa ajatellen ja valtauksen vertauskuvallinen arvo oli valkoisille merkittävä. Valtausta seuranneena yönä tehdyistä teloituksista on yleisesti vuosikymmenten ajan puhuttu ”Huruslahden arpajaisina”, koska punakaartilaisista valittiin ammuttavaksi noin joka kymmenes. Teloitettujen valintaa on aikaisemmin pidetty täysin sattumanvaraisena, mutta myöhemmän tutkimuksen mukaan ammutut olivat todellisuudessa punakaartin johtoa, veritekoihin syyllistyneitä tai muutoin merkittävässä asemassa olleita kaartilaisia. Heidän teloittamisensa tarkoituksena oli paikkakunnan rauhoittaminen valtauksen jälkeen.
Läs mer på Wikipedia · Wikipedian tekijät, CC BY-SA 4.0
1918
Länkipohjan taistelu
16 mars 1918 · Strid · Suomen sisällissota
Slaget om Länkipohja utkämpades under det finska inbördeskriget den 16 mars 1918 mellan de röda och de vita trupperna, de förra 1 000 man, de senare 3 000. Orten ligger 70 kilometer nordost om Tammerfors och beskrevs som "låset till Tammerfors". Slaget var en förberedande operation i slaget om Tammerfors. Överste Karl Wilkmans uppgift var att öppna en anfallsväg till Orivesi vid Länkipohja vid Orivesi-Jämsänkoski-avsnittet i Längelmäki, 28 km nordost om Orivesi. Av hans Jämsä-grupp beordrades män från Seinäjoki, Lappo och Torneå fram för att erövra de rödas starkt befästa ställningar. Anfallet började i öppen terräng tidigt på marsmorgonen för att utnyttja överraskningsmomentet. Istället slogs anfallarna tillbaka, varefter reserver kastades in i striden, Vasa grenadjärbataljon. De vita segrade. Arkebuseringar av de besegrade följde. I Längelmäki begravningsplats ligger de röda i en massgrav. Antalet arkbuserade ska ha varit mellan 70 och 100. De flesta offren kom från Tusby i södra Finland. De flesta stupade från den vita sidan kom från Lappo. I upprördheten över detta arkebuserades samtliga som hade tagits tillfånga. I striden stupade bland andra "Lappo snöplog", Matti och Ilmari Laurila. Far och son Laurila ledde de vita styrkorna från Lappo och hade utmärkt sig i det inledande skedet av kriget. Till deras ära komponerade Heikki Klemetti "Vilppulan urhojen muistolle". Monument över striden restes 1938 (restaurerad 1982). I centrala Länkipohja står sedan 1923 ett monument över Laurila.
== Källor == Antero Tuomisto, Sotiemme muistomerkit. Jyväskylä 1990
Läs mer på Wikipedia · Wikipedian tekijät, CC BY-SA 4.0
1918
Vilppulan rintama
18 mars 1918 · Strid · Suomen sisällissota
Striderna vid Filpula utkämpades under finska inbördeskriget i februari och mars månad 1918 mellan de vita och de röda. Striderna vid Filpulafronten var intensiva i och med att de röda sökte erövra Haapamäki järnvägsknutpunkt. På den röda sidan verkade även ryska 106. Divisionens kommendör överste Michail Svetjnikov, som hade även ryska soldater till sitt förfogande. I Filpula drabbade man samman den 2 februari och nästa gång den 7 februari, då de röda räknade 1 300 man och de vita 300. Vilppulankoski var isfritt, vilket lände de vita till fördel. Anfallen fortsatte och större sammandrabbningar ägde rum mellan 21 och 22 februari och den 13 mars. Mellan striderna drog sig de röda tillbaka till sin bas i Lyly. Ett minnesmärke över striderna återfinns på Vilppulankoskis strand. Den är utförd av Arvi Tynys 1936. Ett rött minnesmärke återfinns i Lyly.
== Källor == Antero Tuomisto, Sotiemme muistomerkit. Jyväskylä 1990
Läs mer på Wikipedia · Wikipedian tekijät, CC BY-SA 4.0
1918
Ahvenkosken taistelut
10 april 1918 – 5 maj 1918 · Strid · Saksan interventio Suomen sisällissodassa
Ahvenkosken taistelut käytiin Suomen sisällissodan aikana Kymenlaakson Ahvenkoskella 10. huhtikuuta – 5. toukokuuta 1918 suomalaisten punakaartilaisten ja Loviisassa maihinnousseiden osasto Brandensteinin saksalaisten välillä. Ne olivat suurimman osan ajasta asemasotaa, jonka osapuolet olivat linnoittautuneet Kymijoen rannoille. Ankarimmat taistelut käytiin 23.–24. huhtikuuta, jolloin saksalaiset yrittivät murtautua punaisten asemien läpi. Yhteenotot päättyivät lopulta 5. toukokuuta, jolloin koko maan viimeiset punakaartilaiset antautuivat Ahvenkoskella saksalaisille ja samalla myös sisällissodan sotatoimet olivat ohitse.
== Saksalaisten eteneminen Kymenlaaksoon == 2 500 miehen vahvuinen osasto Brandenstein nousi maihin Loviisan Valkossa 7. huhtikuuta. Seuraavana päivänä noin 300 miehen tiedusteluosasto lähti etenemään Kotkaan, mutta kohtasi vihollisen etuvartion jo viiden kilometrin päässä Tesjoella. Punaiset perääntyivät Kotkan länsipuolelle tukikohtanaan pitämäänsä Kyminlinnan linnoitukseen, jonne saksalaiset hyökkäsivät vielä samana iltapäivänä. Taistelun aikana he eivät onnistuneet valtaamaan linnoitusta, vaan päättivät lopulta vetäytyä noin kilometrin päähän Sutelaan. Puhelinliikennettä kuunneltuaan saksalaisten tiedustelu erehtyi luulemaan, että Kouvolan seudulla olisi jopa 10 000–30 000 punakaartilaisen reservi valmiina etenemään Kotkaan ja Loviisaan. Tämän johdosta he päättivät 9. huhtikuuta perääntyä puolustamaan Loviisaa, jossa olleita saksalaisia punaiset olivat jo tulittaneet tykistöllään kaupungin pohjoispuolelta. Todellisuudessa Kouvolasta kuitenkin saapui vain noin 450 punakaartilaista.
Läs mer på Wikipedia · Wikipedian tekijät, CC BY-SA 4.0
1918
Anianpellon taistelu
17 april 1918 – 18 april 1918 · Strid · Suomen sisällissota
Anianpellon taistelu oli Asikkalan Anianpellossa 17. – 18. huhtikuuta 1918 käyty Suomen sisällissodan taistelu. Siihen liittyivät myös muutaman päivän sisällä käydyt pienemmät yhteenotot Kurhilassa, Asikkalan kirkonkylässä ja Vääksyssä, kun majuri Hans Kalmin johtama Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoona eteni Päijänteen länsirantaa pitkin kohti etelää. Kiivaimmat taistelut käytiin kuitenkin Vesijärven ja Päijänteen välisellä kapealla kannaksella Vääksyn kanavan itäpuolella sijaitsevassa Anianpellon kylässä. Lähes vuorokauden kestäneen taistelun jälkeen punaiset jatkoivat edelleen vetäytymistään kohti Lahtea ja Vierumäkeä.
== Taistelut Vääksyn pohjoispuolella == Kuhmoisten taisteluun osallistunut Pohjois-Hämeen 1. pataljoona oli lähtenyt liikkeelle Kuhmoisista lähes kuukautta aikaisemmin 21. maaliskuuta ja edennyt Päijänteen länsirantaa pitkin kohti Padasjokea, jonka se miehitti neljä päivää myöhemmin. Lahden punakaartin komppaniat olivat tuolloin jättäneet asemansa tyhjiksi ja perääntyneet Padasjoelta vajaat 10 kilometriä Asikkalan suuntaan Maakesken kylään ja sieltä edelleen Kurhilaan, noin kahdeksan kilometriä Vääksyn luoteispuolelle. Hans Kalmin pataljoona aloitti hyökkäyksen Kurhilaan vasta vajaan kolmen viikon kuluttua 15. huhtikuuta. Punaiset olivat tällä välin rakentaneet Kurhilaan puolustusasemiaan, joihin kuului juoksuhautoja sekä konekivääripesäkkeitä. Aikaisin aamulla alkanut taistelu kesti seuraavaan yöhön kello kolmeen saakka, kunnes punaiset jättivät asemansa ja vetäytyivät Vääksyyn. Pitkään jatkuneessa laukaustenvaihdossa kuitenkin kaatui vain kolme valkoista ja yksi punainen. Lisäksi valkoisten komppanianpäälliikkönä toiminut vänrikki T. E. Kalliokoski teloitti yhden antautuneen punaisen. Samaan aikaan taisteltiin myös muutama kilometri idempänä Asikkalan kirkonkylässä, jonne oli edennyt jääkäriluutnantti Hans Holopaisen komentama osasto. Valtauksen yhteydessä kaatui yksi valkoinen. Punaiset alkoivat seuraavaksi ampumaan kirkonkylää Vääksyyn sijoitetulla tykistöllään, mutta tulitus ei kuitenkaan aiheuttanut suurta vahinkoa. Tykistökeskityksen jälkeen punaiset hyökkäsivät puolenpäivän jälkeen kirkonkylää kohti etelästä Vääksyn suunnasta sekä lounaasta Kurhilan ja Hillilän suunnasta. Taistelua kesti aina aamuyöhön kolmeen saakka, kunnes punaiset Kurhilassa olleiden joukkojensa tavoin vetäytyivät Vääksyyn. Lisäksi Kalmin pataljoona kolmas komppania taisteli samaan aikaan 15 kilometriä Kurhilan länsipuolella sijaitsevassa Lammin Evossa, jossa sillä oli vastassaan neljä punaisten komppaniaa.
Läs mer på Wikipedia · Wikipedian tekijät, CC BY-SA 4.0
1918
Erkylän taistelu
21 april 1918 · Strid · Suomen sisällissota
Erkylän taistelu oli Hausjärven pitäjän Erkylän kylässä 21. huhtikuuta 1918 käyty Riihimäen valtaukseen liittyvä Suomen sisällissodan taistelu. Hikiälle matkalla ollut saksalainen osasto joutui Erkylän kartanoon kuuluvan Ilonummen torpan lähistöllä punaisten väijytykseen, jolloin kaatui kuusi saksalaista ja neljä punakaartilaista.
== Taistelu == 21. huhtikuuta päättyneen Hyvinkään taistelun jälkeen osa saksalaisjoukoista jatkoi kohti Riihimäkeä vielä saman illan aikana. Majuri Godert von Redenin johtama Saksilainen karabinierirykmentti lähti marssimaan Erkylän kylän kautta Hikiälle, jossa sen tarkoitus oli katkaista Lahteen johtava rata, ennen hyökkäystään idän suunnasta Riihimäelle. Osasto pääsi noin 10 kilometrin päähän Hyvinkäältä, kun se Ilonummen torpan tuntumassa joutui punaisten väijytykseen noin kello 23. Syntyneessä tulitaistelussa kaatui kuusi saksalaista ja neljä punakaartilaista, ennen kuin punaiset irroittautuivat kahakasta. Redenin joukko ei taistelun tauottua pystynyt enää jatkamaan matkaansa, vaan majoittui yöksi läheisen Erkylän kartanon maille. Aamulla osasto jatkoi Hikiän asemalle, jonka valtauksen jälkeen se eteni edelleen Riihimäelle.
Läs mer på Wikipedia · Wikipedian tekijät, CC BY-SA 4.0
1918
Hyvinkään taistelu
21 april 1918 · Strid · Suomen sisällissota
Hyvinkään taistelu käytiin Suomen sisällissodan aikana 19.–21. huhtikuuta 1918, kun Helsingin suunnasta edenneet Saksan Itämeren-divisioonan joukot valtasivat paikkakunnan sitä kolmen kuukauden ajan hallussaan pitäneiltä punaisilta. Saksalaiset hyökkäsivät Hyvinkäälle kolmesta eri suunnasta; Klaukkalan ja Nurmijärven suunnasta Hangon radan kautta sekä Tuusulan maantietä ja päärataa pitkin. Punaisten pääpuolustusasemat olivat Hangon radan varrella Hyvinkäänkylässä, jonka jälkeen kiivaita taisteluita käytiin myös asemanseudulla. Hyvinkään valtauksen jälkeen alkoi verinen jälkiselvittely, jonka yhteydessä valkoiset teloittivat toukokuun aikana noin 150 punaista tai sellaiseksi epäiltyä.
== Taustaa == Sisällissodan syttyessä Hyvinkää oli noin 8 000 asukkaan kunta, joka oli vuotta aikaisemmin itsenäistynyt Nurmijärven pitäjästä. Paikkakunta oli vuosisadan vaihteesta lähtien ollut kahtiajakautunut varakkaisiin tilanomistajiin ja virkamiehiin sekä paikkakunnalle rautatien ja teollisuuden myötä saapuneisiin työläisiin. Hyvinkään suurin työllistäjä oli Yhdistyneet Villatehtaat. Vuoden 1905 suurlakkoon asti Nurmijärven pitäjässä olivat valtaa käyttäneet lähinnä paikalliset maanomistajasuvut, mutta yhteiskunnallisen murroksen myötä myös työväenliike sai vaikutusvaltaa. Marraskuun 1917 yleislakon jälkeen Hyvinkään kunnallishallinto siirtyi vähitellen punaisille ja lopullisesti valta päätyi heidän käsiinsä helmikuun puoliväliin 1918 mennessä. Punaisten vallan aikana Hyvinkäällä surmattiin yhteensä 16 valkoista. Osallisina veritekoihin oli myös muualta tulleita punakaartilaisia. Saksan Itämeren-divisioonan noustua maihin Hangossa 3. huhtikuuta, se eteni rantarataa pitkin Helsinkiin, joka vallattiin 13. huhtikuuta. Samassa yhteydessä saksalaiset ottivat haltuunsa myös Helsingin pitäjän sekä pääradan varrella sijaitsevat Tikkurilan ja Malmin kylät. Helsingin taistelun jälkeen saksalaiset jatkoivat 19. huhtikuuta pohjoiseen kohti Tuusulaa, Keravaa ja Hyvinkäätä.
Läs mer på Wikipedia · Wikipedian tekijät, CC BY-SA 4.0
1918
Hämeenlinnan valtaus
26 april 1918 · Strid · Suomen sisällissota
Erövringen av Tavastehus var en operation under finska inbördeskriget som ägde rum den 26 april 1918 och resulterade i att tyska Östersjödivisionen erövrade Tavastehus från de röda. Erövringen kunde genomföras utan större strider, då flera tusen rödgardister flydde söderut innan tyskarna nådde fram till staden.
== Bakgrund == Tavastehus skyddskår bildades i oktober 1917 och i november inledde stadens röda garde sin verksamhet. När inbördeskriget bröt ut den 27 januari 1918 hölls ett möte för arbetarrörelsen i Tavastehus, varvid det beslutades att arbetarna skulle avvakta händelsernas utveckling. Flera representanter för arbetarrörelsen var emot revolutionen, däribland den socialdemokratiske riksdagsledamoten och utgivaren av Hämeen Voima Heikki Välisalmi. Två dagar efter mötet ringde röda gardets chef Eero Haapalainen från Helsingfors och beordrade Tavastehus invånare att bilda en länsregering och samma dag anlände Tuomas W. Hyrskymurto med 30 rödgardister från Åbo för att gripa makten i staden. Till Hyrskymurtos förband anslöt sig alla lokala rödgardister i Tavastehus och gardet inkvarterades i ett hotell. Rödgardisterna övertog länsregeringen, telefonkontoret och Finlands Banks filialkontor. De drygt 50 skyddskårister som fanns i staden lyckades fly norrut och anslöt sig till Hans Kalms bataljon. Under inbördeskriget förflöt livet i Tavastehus mestadels lugnt. De röda lät arkebusera tre skyddskårister som hämnd för avrättningen av en röd milischef och de vita lät i sin tur avrätta milischefen Siimes Kanervio den 20 april.
Läs mer på Wikipedia · Wikipedian tekijät, CC BY-SA 4.0
1918
Syrjäntaan taistelu
28 april 1918 – 29 april 1918 · Strid · Suomen sisällissota
Striden vid Syrjäntaka ägde rum under finska inbördeskriget mellan den 28 och 29 april 1918 mellan rödgardister och tyska trupper. Östersjödivisionen hade landstigit i Finland under april månad och efter erövringen av Tavastehus den 26 april började de röda sin reträtt mot öster. För att skära av reträttvägen skickade generalmajor Wolf fem enheter infanteri mot Lampis-Syrjäntaka. Tyskarna lyckades inte stoppa de röda, utan besegrades vid Syrjäntaka by den 29 april och fortsatte att retirera mot Lahtis. Under dessa strider brändes Syrjäntaka till grunden. Från Riihimäki skickade tyskarna förstärkningar, men inte heller dessa lyckades hejda de röda. Tyskarna förlorade under denna blodiga strid 37 man. Ett minnesmärke över dem invigdes den 13 juni 1920. År 1967 avtäcktes ett rött gravmonument med 87 namn i Haukilammi i Syrjäntaka.
== Källor == Antero Tuomisto, Sotiemme muistomerkit. Jyväskylä 1990
Läs mer på Wikipedia · Wikipedian tekijät, CC BY-SA 4.0